Pitkältä tauolta palaava Frail on kuin Sunrise Avenuen raskasversio HIMin sävyillä – Come Back to Me -single nostaa esiin tärkeän aiheen

Come Back to Me on neljäs single tulevalta paluulevyltä.
23.3.2023 07:56

Vuosituhannen alussa perustettu kotimainen rockryhmä Frail päättää lähes vuosikymmenen kestäneen hiljaiselonsa julkaisemalla paluulevyn. Vielä työn alla olevalta levyltä on julkaistu aiemmin kolme singleä –  Kiss Goodbye, Save a Life Tonight ja Children of Depravity – ja nyt julkaisuvuorossa on neljäs singlelohkaisu Come Back to Me, josta on tullut tekijöilleen bändin paluun symboli.

”Tauon taustalla on monia kipeitä pettymyksiä, loppuunpalamista ja oman elämän haasteita, joita avataan enemmän albumin julkaisun yhteydessä”, kertoo laulaja ja lauluntekijä Tarmo Kellomäki.

”Musiikin tekeminen on kuitenkin aina ollut itselleni se tärkein intohimon kohde, ja näiden ’menetettyjen vuosien’ käsittely oli aika kova pala itselleni, kun studiossa purin vuosikymmenen painolastia ulos tuottaja-terapeutti Tuomas Kokon hellässä käsittelyssä. Kun pistettiin studiolla lähes valmis Come Back to Me soimaan, tuli itselleni kyllä melkoinen tunteiden meltdown. Silloin taisin itkuni seasta sanoa, että ’musiikkini, sä tulit takaisin.'”

”Lyriikkaa voi tulkita monella eri tavalla. Siitä voi löytää menetetyn rakkauden kaipuun tai onnen menetyksen kuvauksen. Minulle henkilökohtaisesti se on sisäistä pohdintaa oman suunnan tai voimanlähteen kadottamisesta. Ihmiselle kun tulee ikää lisää, sitä on helppoa lähteä jossittelemaan omilla elämänvalinnoilla.”

Singlen kylkeen on tehty myös Toni Rutasen ohjaama musiikkivideo, joka tuo esiin sen, miten hyvältä näyttävien kulissien takana voi todellisuudessa olla täysin loppu ihminen, joka ei enää jaksa.

”Halusin tehdä näkyväksi ihmiselon vaikeuden ja siten helpottaa myös tärkeän aiheen esille nostoa. Sen, kun elämässä on saattanut tavoittaa tietyillä mittareilla haaveensa, mutta millä hinnalla? Ihmiset uupuvat ja parisuhteet kariutuvat, eikä aiheesta ole niin helppoa puhua edes parhaille ystäville. Meidän pitäisi opetella puhumaan (ja kuuntelemaan) myös vaikeista asioista kun kaikilla meillä niitä varmasti on. Tässä me kaikki voisimme varmasti kehittyä”, ohjaaja kommentoi.

Frailin voi nähdä livenä seuraavan kerran Jyväskylän Lutakossa, jossa se lämmittelee Sara-yhtyettä perjantaina 5. toukokuuta.

Lisää luettavaa