Placebo julkaisi ensimmäisen uuden biisinsä viiteen vuoteen – ja sehän on aivan kelpo single

Roberto Finizio / Shutterstock / AOP

Brittiläinen Placebo tulee taas – pitkästä aikaa. Vuonna 1994 perustetun yhtyeen edellinen julkaisu oli vuonna 2016 ilmestynyt ep Life’s What You Make It, ja edellinen täysmittainen levy Loud Like Love julkaistiin niinkin kauan sitten kuin vuonna 2013. Kovin tarmokkaasti bändi ei siis ole töitä puskenut, mutta ehkei tässä vaiheessa uraa enää tarvitsekaan.

Uusi single Beautiful James enteilee orkesterin kahdeksatta studioalbumia, mutta levyn tarkempaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä julkistettu. Eipä ole sen koommin tuotoksen nimeäkään, mutta kaipa nämä yksityiskohdat vielä ilmoitetaan, kunhan aika on kypsä. Tuoreen singlen voi joka tapauksessa kuunnella alta: