Pohjoisen poikien rohkaisulaulu kulman kuppilan esiintyjälle – Rat Boogie julkaisi ensimmäisen maistiaisen debyyttialbumiltaan

Rat Boogie.
Iivari Aikio

Yhtyeessä vaikuttaa muun muassa EBPSATRFM:sta, The Blaster Masterista ja Laid Back Towniesista tuttuja hahmoja.

Oululainen kokeneista kehäketuista koostuva Rat Boogie julkaisee 14. elokuuta Bad Gravity -esikoispitkäsoittonsa. Levyä esitellään nyt ensimmäisen singlelohkaisun tiimoilta.

Wonderboy on rohkaisulaulu kulman kuppilan esiintyjälle, jamien järkkääjälle, pikkufestarin tähdelle, joka tekee juttuaan aina vaan vaikka yleisö on pieni ja listasijoitukset jäävät haaveeksi. Sinnikkäät sankarit pitävät porukan hyvällä mielellä ja jaksavat tarjota uutta näkökulmaa musiikin muodossa vaikeuksista huolimatta. Turn your light on wonderboy!” kuuluvat yhtyeen terveiset.