Princen perikunnan ja Jay-Z:n erimielisyyksiä puidaan lakituvassa – Perikunnan mukaan Tidalilla ei ole oikeutta laulajan tuotantoon

Räppäri Jay-Z:n omistama Tidal on viime aikoina ollut otsikoissa vähemmän hyvässä valossa erityisesti suurien tappioidensa vuoksi. Nyt soppaa tulee hämmentämään vielä laulajalegenda Princen perikunta.

Prince antoi Tidalille viime vuonna yksinoikeuden julkaista viimeiseksi jäänyt albumikaksikkonsa, Hit n Run Phase One ja Two. Laulaja oli aiemmin vetänyt kaiken musiikkinsa pois kaikista suoratoistopalveluista. Myöhemmin Tidaliin on ilmestynyt lähes koko Princen tuotanto. Tätä ei Princen perikunta kuitenkaan katso hyvällä vaan on jättänyt Carverin piirikunnan tuomioistuimelle syytteen tekijänoikeusrikkomuksista Tidalia pyörittävää Roc Nationia vastaan. Asiasta uutisoi Star Tribune.

Perikunta toteaa jättämässään haasteessa Tidalilla olleen ainoastaan 90 päivän yksinoikeus Hit n Run -levyjen julkaisuun, mutta ei oikeutta julkaista Princen aiempaa tuotantoa. Roc Nationin mukaan heillä oli laulajan kanssa ”sanallinen ja kirjallinen” sopimus musiikin julkaisemisesta, mutta perikunnan syytteessä todetaan, ettei yhtiö ole vielä tähän päivään mennessä todistanut väitteitään todeksi.

Perikunta sopi marraskuun alussa Princen tuotannon julkaisuoikeuksista levy-yhtiö Universalin kanssa. Prince kuoli huhtikuussa kipulääkkeiden yliannostukseen.