Progeveteraani esittelee tulevaa levyään eeppisellä singlellä – Kuuntele Yesin The Ice Bridge

Gottlieb Bros

Kappale toimii The Quest -levyn avausraitana.

Vuonana 1968 perustettu progressiivisen rockin veteraaniyhtye Yes julkaisee uuden, järjestyksessään 22. studioalbuminsa The Quest 1. lokakuuta. Tulevalta levyltä tarjoillaan ensimmäisenä maistiaisena seitsemänminuuttinen kappale The Ice Bridge, joka toimii myös albumin avausraitana.

”Suurin osa kappaleista on sävelletty vuoden 2019 lopulla, loput vuoden 2020 aikana. Teimme levylle useita orkestraatioita parantaaksemme ja tuodaksemme jotain lisää kokonaissoundiin, toivoen, että melodiat yhdistettynä joihinkin laajoihin instrumentaaliosioihin pitävät kuuntelijan otteessaan loppuun asti”, kommentoi kitaristi Steve Howe.

The Quest -albumilla soittavassa kokoonpanossa vaikuttavat Howen lisäksi Jon Davison (laulu), Geoff Downes (koskettimet), Billy Sherwood (basso) sekä Alan White (rummut).