Provinssi tiedottaa uudistuksista – festarialue laajenee, äänentoistoa petrataan, lavalle näkee paremmin

Hassisen Kone.
Tomi Palsa

Provinssi ilmoittaa kehitelleensä kaikenlaisia parannustoimenpiteitä festivaalin käytännön järjestelyihin. Parannuksia tehdään sekä tapahtuman tekniseen puoleen että yleisön viihtyvyyden kannalta oleellisiin asioihin, ja lisäksi festivaalialue laajenee.

Tänä kesänä osa Törnäväntiestäkin muuttuu tapahtuma-alueeksi, kun Provinssin pääportti sijoitetaan ensimmäistä kertaa keskelle katua. Uudet sisääntulojärjestelyt mahdollistavat Carlings Stage -telttalavan sijoittamisen pääporttien ja Törnäväntien välittömään läheisyyteen Törnävän kesäteatterin pysäköintialueen ympäristöön.

Provinssin päälavan keikat sekä kuuluvat että näkyvät entistäkin paremmin, tiedotteessa luvataan. Kentän keskiosaan sijoitetun viivelinjan eli uusien PA-tornien myötä äänentoisto toimii asiallisesti kentän takalaidassakin. Myös näkyvyyttä lavalle on parannettu uudella teknisellä toteutuksella, joka mahdollistaa luopumisen korkeasta, aikaisemmin keskelle kenttää sijoitetusta mikseritornista. Näin kenttäalueella ei ole lainkaan näkyvyyttä estäviä suuria rakenteita.

VIP-kansa saa oman sisäänkäyntinsä, mikä kalliiimman lipun hankkineita varmasti ilahduttaa, ja Törnävänsaaren paviljonki muuntuu ensimmäistä kertaa The Honey Room -tapahtumatilaksi. Tässä klubitilassa on tarjolla sekä tanssia, puhetta, komediaa että jokaisen festari-illan päättävät bileet.

Lisäksi vessojen määrää on lisätty entisestään. Myös henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on aikaisempaa helpompaa lukuisten käsidesipisteiden ja WC-alueiden yhteyteen sijoitettujen käsienpesumahdollisuuksien myötä.

Provinssi juhlitaan Seinäjoella 30.6.–2.7. Tapahtuman esiintyjiä ovat muun muassa Korn, Antti Tuisku, Sunrise Avenue, Deftones, Hassisen Kone, Opeth, JVG ja Vesala. Festivaalin pääsyliput ovat myynnissä Provinssin verkkosivuilla hintaan 109–169 euroa. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.