Rammstein innostui yhtyeen lavarakennelmaa mukailevasta legosetistä – kehottaa fanejaan äänestämään projektin toteutumiseksi

25.4.2021 19:54

Kiinnostaisiko juuri sinua koota oma peinoismalli Rammsteinin massiivisesta lavarakennelmasta? Se voi pian olla mahdollista.

Kaikki alkoi siitä, kun Airbricks-niminen käyttäjä latasi Lego Ideas -palveluun Stadium Tour -nimisen rakennussetin, josta näet kuvan tuosta yltä.

”Rock-konsertin näyttämö sisältää 6 jäsentä: 2 kitaristia, yhden basistin, kosketinsoittajan, rumpalin ja laulajan”, setin kuvauksessa kirjoitetaan. ”Näyttämöä voidaan muokata maun mukaan ja siitä löytyy myös toimiva hissi, jolla jättää hyvästit yleisölle keikan päätteeksi. Loin sen muistutuksena keikoilla koetuista hyvistä ajoista kun tämä tauti ei vielä ollut ympärillämme, ja toivoen, että tämä olisi pian taaksejäänyttä elämää.”

Setti on päätynyt nyt myös Rammsteinin tietoisuuteen, sillä saksalaisjätti jakoi vastikään linkin äänestykseen Facebook-sivullaan.

”Rammstein haluaisi kovasti tämän rakennussarjan”, yhtyeen päivityksessä kirjoitetaan. ”Lähtekää mukaan, jotta yllämme 10 000 ääneen!”

Minkään kokoinen äänisaalis ei anna vielä takuuta tuotantoon pääsystä, mutta 10 000 ääntä takaavat pääsyn viralliseen yhtiön asiantuntijaosaston arvioon. Kirjoitushetkellä Rammstein-setillä on 9 724 ääntä, joten aivan hilkulla ollaan. Voit käydä antamassa oman äänesi täällä.

Lisää luettavaa