The Ramones -perhe menetti taas jäsenen

10.6.2013 22:02

Punklegenda The Ramonesin kuuluisan vaakunalogon suunnitellut Arturo Vega on menehtynyt New Yorkissa 65-vuotiaana. Muun muassa The Ramonesin paitojen ja levyjen kansien suunnittelun lisäksi Vega toimi yhtyeen valosuunnittelijana (ainakin omien sanojensa mukaan) kahta vaille kaikilla The Ramonesin keikoilla. Ja niitähän orkesteri ehti heittää reippaasti yli kaksi tuhatta kappaletta.

Allekirjoittanut vieraili Vegan luona eteläisellä Manhattanilla 90-luvun loppupuolella. Mies pyöritti The Ramonesin virallista faniklubia ja hänen kotiosoitteensa löytyi The Ramonesin nettisivulta. Pitihän se sitten käydä paiskaamassa kättä newyorkilaistaiteilijan kanssa ja liittymässä samalla siihen The Ramonesin ystävien klubiin.

The Ramonesin klassisesta kokoonpanosta ovat manan majoille valitettavasti siirtyneet Dee Dee Ramone, Johnny Ramone ja Joey Ramone.

Tässä alapuolella tiukkaa livetavaraa:

Niin ja tässä:

Lisää luettavaa