Raskaan rockin sanansaattaja Alasin esittelee surumielisempää puoltaan – ensinäytössä Tatuoitu-video

28.5.2021 11:28

Turkulainen ja ”muutenkin hivenen vinksahtanut” rockyhtye Alasin esittelee uutta tuotantoa. Orkesterin esikoislevy Harharetket tuli julki vuonna 2018, ja nyt parin vuoden paussin jälkeen on vuorossa single nimeltä Tatuoitu. Singlekappale on saanut kaverikseen myös musiikkivideon, ja tämä tuotos tulee julki nyt Soundin verkkosivuilla. Katso yläpuolelta!

Tiedote kertoo kappaleen esittelevän yhtyeen herkempää puolta. ”Laulun kertoja kantaa
raskasta muistoa sekä ihollaan että mielessään”, kuvailee sanoitukset tehnyt rumpali Ville Ruuskanen biisin sanomaa tiedotteessa. Videon on ohjannut, kuvannut ja leikannut Markus Lehto.

Alasin raportoi kuulumisiaan Facebookissa täällä näin. Mikäli kappaleen säveltäjäksi merkityn Vesa Siltasen nimi tuntuu muistakin yhteyksistä tutulta, niin se johtuu siitä, että hän tekee sisältöä myös tänne Soundin verkkosivuille. Tämä hänelle anteeksi annettakoon!

Lisää luettavaa