Riita Michael Jackson -dokumentista kärjistyy – Perikunta nosti kanteen Disneytä ja ABC:tä vastaan

Kanteessa syytetään yhtiöitä tekijänoikeuksien rikkomisesta.
31.5.2018 09:19

Kerroimme hiljattain Michael Jacksonin perikunnan suuttuneen Walt Disney -yhtiön omistaman ABC-televisioyhtiön The Last Days of Michael Jackson -dokumentista, jolle perikunta ei ollut antanut suostumustaan. Nyt perikunta vie riita-asian askelta pidemmälle ja nostaa kanteen Disneytä ja ABC:tä vastaan tekijänoikeuksien rikkomisesta, kertoo Rolling Stone.

Perikunta sanoo kanteessaan kaksituntisen dokumentin käyttäneen useita Jacksonin kappaleita ja musiikkivideoita sekä perikunnan omistamia pätkiä Triumph-kiertueen taltioinneista luvatta. Kanteesta julkaistulla tiedotteella perikunnan asianajaja Howard Weitzman sanoo erityisesti Disneyn osallisuuden olevan todella yllättävää, sillä yhtiö on tunnetusti itse todella tarkka oman materiaalinsa tekijänoikeuksista.

”Disney tai ABC eivät koskaan kysyneet perikunnalta lupaa käyttää mitään lähetyksessä nähtyä materiaalia. Voitko kuvitella käyttäväsi Disneyn materiaalia – kuten Mikki Hiirtä, Tuhkimoa, Star Warsia, Avengersia, Toy Storya ja lukuisia muita – ilman että haet Disneyltä lupaa? Perikunnalla ei ole muita vaihtoehtoja kuin puolustaa omaisuutta, joka on sen bisneksen elämänlanka”, Weitzman kirjoittaa.

”Meillä ei ole ollut vielä tilaisuutta lukea valitusta. ABC:n dokumentti tutki edelleen ihmisiä maailmanlaajuisesti kiinnostavan Michael Jacksonin elämää, uraa ja perintöä, emmekä loukanneet perikunnan oikeuksia”, ABC:n edustaja kommentoi Rolling Stonelle.

Varietyn mukaan The Last Days of Michael Jackson oli esityspäivänään sen aikaslotin katsotuin ohjelma, jota tuijotti noin viisi ja puoli miljoonaa katsojaa. Dokumentti sisältää ennen julkaisemattomia haastatteluja, joita Barbara Walters ja Diane Sawyer tekivät Jacksonin kanssa.

Lisää luettavaa