Ritchie Blackmore ei vastusta ajatusta lavan jakamisesta Deep Purplen kanssa – ”En kanna kaunaa”

26.5.2017 18:15

Rainbow-yhtyeen kanssa jalansijaa takaisin rock-kuvioihin ottanut Ritchie Blackmore on monien mielikuvissa vihainen mies, jolla on pitkään ollut viileät välit esimerkiksi entiseen yhtyeeseensä Deep Purpleen. The Guardian -lehden tuoreessa haastattelussa Blackmore kuitenkin vakuuttaa vuosien vieriessä leppyneensä ja voisi jopa nousta lavalle Purplen kanssa – mikäli hänet vain kutsutaan.

– En kanna kaunaa. Mutta luulen olevan melko epätodennäköistä, että niin tulee käymään, Blackmore toteaa.

Kitaristilegenda on asiassa hyvinkin oikeassa, mikäli Deep Purplen jäsenten viimeaikaisia kommentteja on uskominen. Ian Paice esimerkiksi totesi hiljattain The Rock Brigade -podcastissa, ettei bändillä ole nykykunnossaan mitään mielihaluja soittaa Blackmoren kanssa.

– Rehellisesti sanottuna, meillä ei ole mitään syytä harkita sitä. Meillä on loistava tunnelma bändin sisällä, kaikki ovat hyvin ystävällisiä, ja meidän täytyy ainoastaan nousta lavalle ja luoda musiikkia. Pidän siitä, että asiat ovat selkeitä ja valoisia ja tiedän että minulla tulee olemaan hauskaa. Rakastan Ritchietä kuolemaan saakka, mutta en voi olla varma, että hänen kanssaan olisi hauskaa joka päivä, Paice sanoi tuolloin.

Ja kuten The Guardianin haastattelustakin voidaan todeta, Blackmore ei soita pitääkseen hauskaa vaan hän ottaa musiikin todella vakavasti. Ei siis ihme, ettei Paicella ole juuri kiinnostusta jakaa lavaa hänen kanssaan.

– Mielestäni maailma ei ole kovin hauska paikka, enkä oikein edes tiedä, mitä hauskuus on. En ymmärrä, miksi minun pitäisi kulkea ympäriinsä jatkuva virne naamallani ja sanoa, että kaikki on mahtavaa. Moni muusikko sanoo asioista, että ”se oli hauskaa”, mutta minusta musiikki on vakava asia. En ole niitä tyyppejä, jotka jammailevat muiden kanssa ja pitävät hauskaa. Musiikki on kovaa työtä ja todella palkitsevaa, mutta että hauskaa? Blackmore pohtii.

– Hauskuus on sitä, kun joku kertoo vitsin ja naurat kymmenen sekuntia. Musiikki on jotain paljon syvällisempää.

Lisää luettavaa