Judas Priest -faneille ilouutisia: ”Jos ei vielä tänä vuonna, niin ainakin ensi vuoden alussa on jotain valmista”

5.4.2016 12:10

Full Metal Jackien radiohaastattelussa vieraillut Rob Halford tiedotti, että Judas Priest aikoo julkaista uuden albumin ensi vuonna. Bändi näyttää olevan tuotteliaalla päällä, sillä edellisestä julkaisusta Redeemer of Soulsista on vain pari vuotta.

– Keksimme runsaasti ideoita jo edellisellä kiertueellamme, joten olen luottavainen sen suhteen, että meillä on jotain valmiina jos nyt ei tämän vuoden loppuun mennessä, niin ainakin ensi vuoden alussa, Halford sanoi.

Siinä mielessä Halfordin puheet herättävät huomiota, että kitaristi KK Downingin vuonna 2011 korvannut Richie Faulkner kertoi aiemmin Guitar Worldin haastattelussa, että bändi on menossa studioon huhtikuussa, mutta nyt Halfordin puheista saa käsityksen, että bändi on vasta aloittamassa uusien biisien säveltämistä.

– En malta odottaa, että pääsen taas sävellysvaiheeseen. Se on yksi jännittävimmistä hetkistä Priestissä. Voimme mennä huoneeseen kitaroiden ja vahvistinten kanssa, pistää kamat päälle, ottaa kupin teetä, alkaa riffitellä ja boom! Meillä voi olla upea Priest-biisi kasassa päivän pätteeksi.

No, kaipa Faulknerkin tarkoitti alun perin, että yhtye on menossa studioon vasta soittelemaan ja demottamaan uusia ideoita. Ensi vuotta odotellessa, joka tapauksessa!

Lisää luettavaa