Robert Trujillo vieraili Rock Talk With Mitch Lafon -podcastin haastateltavana ja pääsi kertomaan mietteitään eräästä Metallican historian kummallisimmasta ajanjaksosta: Lou Reedin kanssa äänitetystä Lulu-levystä (2011). Suurin piirtein koko maailman vihaama albumi, joka myi vain murto-osan siitä mihin Metallica on tottunut, ei ollut Trujillon mielestä karmea virhe vaan kokemus, josta koko bändi itse nautti.
”Yksi Metallican hienoista puolista on, että voimme tarttua vaikeisiin projekteihin, jotka tekevät meistä paremman bändin. Lou Reedin kanssa tehty levy oli todellakin sellainen projekti, joka vei meidät melkoiselle luomismatkalle. Rakastakaa tai vihatkaa sitä, me ainakin nautimme siitä suuresti”, Trujillo sanoo.
”Se oli mielenkiintoinen matka. Välillä hauska, välillä vaikea – tosin hyvällä tavalla vaikea. Opin siitä niin paljon. Koko bändi oppi paljon spontaaniutta, siinä oli monta taianomaista hetkeä. Studiossa oli useita järisyttäviä hetkiä, kun äänitimme ja yhtäkkiä aloimme improvisoida. Muistaakseni Junior Dad -kappale oli tällainen, että se syntyi siinä hetkessä.”
”Virheitä ei ole olemassakaan”, Reed evästi yhtyettä albumia tehdessä. Ja kun negatiivisia arvioita alkoi vyöryä ja fanien vastaanotto osoittautui kauhistuneeksi, Reed tokaisi Trujillolle, että mikäli ihmisillä ei ole mitään hyvää sanottavaa, heidän ei pitäisi sanoa mitään. Trujillo painoi lauseen syvälle sydämeensä.
”Jos jonkun tekemä musiikki tai taide saa minut tuntemaan tietyllä tapaa, yritän olla sanomatta mitään. Yritän mieluummin löytää jotain positiivista sanottavaa. Täytyy ymmärtää, että se juttu tulee heidän sydämestään. Pitää olla varovainen, koska taide on tekijälleen erittäin tärkeää ja muiden pitäisi kunnioittaa sitä niin paljon kuin mahdollista. Niinpä elän Loun ohjeen mukaan.”
Reed itse ei tainnut ihan aina muistaa omaa ohjettaan: häntä ei suinkaan syyttä suotta tunnettu yhtenä rockmusiikin pahantuulisimmista ja pahasuisimmista artisteista.