Vuodesta 1970 aina vuoteen 2013 asti pidetyn Rockin SM-kisat toivat parrasvaloihin runsaasti yhä tänäkin päivänä suurta suosiota nauttivia yhtyeitä. Esimerkiksi vuonna 1984 kisojen kärkikolmikon muodostivat kukin oman paikkansa kotimaisen rockin kaanonissa lunastaneet Peer Günt, Kolmas Nainen sekä viime vuonna paluun tehnyt Keba. Nyt 40 vuotta myöhemmin kolmikko nähdään taas yhdessä lavalla Tampereen Tullikamarilla.
”Ystäväni, Alivaltiosihteerin Pasi Heikura heitti ilmoille, että nyt kun Keba taas keikkailee, niin tällainen tapahtumahan olisi mahdollinen. Pohdin asiaa sekunnin ja tajusin, että totta tosiaan! Vuoden -84 Rockin SM:stä lähti liikkeelle kolme kotimaisen rockin omaäänistä klassikkoa, ja on valtavan innostavaa saada heidät samalle lavalle juhlistamaan tämän lähtölaukauksen 40-vuotisjuhlaa”, kommentoi Tullikamarin ohjelmapäällikkö Janne Laurila.
Peer Günt, Kolmas Nainen ja Keba nähdään Tullikamarilla 24. elokuuta. Liput keikalle ovat nyt myynnissä Tiketissä.