Rod Stewart avoimena elämäkerrassaan

26.10.2012 09:50

Jo julkaisuun tullut Rod Stewartin elämäkerta Rod: The Autobiography lienee melkoista luettavaa. Asiasta vihjailee amerikkalaislehti Spin. Stewart nimittäin kertoo teoksessaan menneistä vuosistaan ilmeisen avoimesti.

Heti kärkeen muusikko ilmoittaa käyttäneensä kokaiinia peräsuolensa kautta.

– Hankimme apteekista flunssaan hoitoon tarkoitettuja kapsuleita, jotka sitten täytimme kokaiinilla ja työnsimme peräsuoleemme. Koska ihmisen keho on hieno asia niin kokaiini imeytyi sieltä elimistöön ongelmitta, laulaja kertoo.

Stewart ja The Rolling Stonesin Ronnie Wood eivät puolestaan suostuneet tunnetun groupien Cynthia Plaster Casteriin ehdotukseen valaa miekkosten peniksistä oikean kokoiset mallit. Muusikot nimittäin näkivät muun muassa Jimi Hendrixin elimestä valetun teoksen ja totesivat, ettei tuon kanssa pysty ”kilpailemaan”.

Sen sijaan eräs Stewart-myytti kaatuu. Tarinan mukaan ”artisti tyydytti eräänä iltana niin monta merimiestä sandiegolaisessa homobaarissa, että joutui vatsahuuhteluun juotuaan liikaa spermaa”.

– Entinen tiedottajani Tony Toon keksi tämän mustamaalauksen saatuaan potkut, Stewart sanoo.

Lisää luettavaa