Rouheaa fiftarirockia massan ulkopuolelta – Esittelyssä AT’s Roots & Ramblin’

5.6.2018 09:52

Tuore raumalaistrio AT’s Roots & Ramblin’ ei juokse Spotify-trendien perässä. Ja hyvä niin, sillä yhtyeen 50–60-lukuinen, rockabillyyn pohjautuva ja svengaava roots-musiikki toimii hienosti – ainakin nyt ennakkosoitossa olevan ensisinglen Knock Knock perusteella. Single b-puolineen ilmestyy virallisesti huomenna 6.6. Mökkimaisemissa äänitetty debyyttialbumi ilmestyy vuodenvaihteessa Jungle Recordsin kautta.

Knock Knock kertoo rakastetunsa kaipuusta ja ikävästä, jotka varmasti kaikki meistä kokeneet kokeneet. Singlen B-puoli Rat Race kuvastaa nuoren miehen tuskaa jatkuvasti enemmän ja enemmän samanlaiseksi muuttuvasta elinympäristöstä, jossa kertoja haluaa löytää massan ulkopuolelta itsensä, kommentoi laulaja-kitaristi ja biisintekijä Arttur Teränen.

AT’s Roots & Ramblin’ on kolmen nuoren miehen perustama yhtye. Arttur Teräsen lisäksi trion muodostavat rumpali Oliver Westerberg ja basisti Mikko Korpi. Miehet ovat aiemmin tuttuja muun muassa yhtyeistä Kickin’5, Jussi Hakulinen Distortion sekä Joosua.

– Innolla odotan tulevaa, kun pääsemme esittämään kappaleitamme muille ja kuulemaan ihmisten reaktiot heiltä itseltään. Keikkakalenterin täytyttyä kesälle ja singlenjulkaisupäivän varmistuttua, tuli olosta malttamaton, Teränen iloitsee.

Lisätietoja löytyy yhtyeen Facebook-sivulta.

Ja keikkojakin on jo plakkarissa hienosti:

14.06. Tampere, Klubi (w/ Fatboy)
15.06. Rock Bar Monttu, Pori (w/ The Batbones & Mr. Rebel & The Stompers)
16.06. Nosturi, Helsinki (w/ Fatboy)
23.06. 100th Rock’n’Roll Jamboree – Midsummer Jamboree, Aulanko Areena, Hämeenlinna
14.07. Private Event, Rauma
27.07. Mustan Pitsin Yö, Savilanpuisto, Rauma
29.07. Samppalinna, Turku
25.08. Café Kesti, Kokemäki

AT’s Roots & Ramblin’

Lisää luettavaa