Roxetten luottorumpali Per ”Pelle” Alsing on kuollut

RIP Per Gunnar Alsing, 6.6.1960 - 19.12.2020
21.12.2020 08:12

Roxette-yhtyeen pitkäaikaisena studio- ja liverumpalina tunnettu Per ”Pelle” Alsing on kuollut. Roxetten johtohahmo Per Gessle vahvisti suru-uutisen yhtyeen some-kanavien kautta. 60-vuotiaana menehtyneen Alsingin kuolinsyy ei ole tiedossa.

Alsing soitti rumpuja Roxette viidellä ensimmäisellä pitkäsoitolla vuoden 1986 Pearls Of Passion -debyytistä vuoden 1994 Crash! Boom! Bang! -albumiin saakka. Hän oli mukana myös vuoden 2012 Travelling-albumilla ja pysyi bändin livekokoonpanossa aina yhtyeen viimeiseen kiertueeseen saakka.

”Pelle oli paitsi uskomaton ja kekseliäs rumpali, joka oli ensimmäiseestä päivästä saakka luomassa Roxetten soundia, hän oli myös paras mahdollinen ystävä, jonka voit saada. Ystävällinen ja antelias ihminen, jonka suuri sydän sykki kaikille. Hän oli aina hauskaa seuraa ja hänellä oli aina suurin hymy kasvoillaan. Hän oli suurin tuki, kun epäilit itseäsi. Tulemme kaipaamaan häntä enemmän kuin sanat voivat kuvailla”, Per Gessle kirjoitti Roxetten some-kanavissa.

Alsing soitti urallaan lisäksi muun muassa vuosi sitten menehtyneen Roxette-laulaja Marie Fredrikssonin, Lisa Nilssonin, Ulf Lundellin ja Eva Dahlgrenin levyillä. Hänellä oli myös omia yhtyeitä kuten Moosters ja Down Harrison.

Lisää luettavaa