Röyhkän ja Mattilan seuraava alkuvuodesta

21.7.2009 13:55

Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan vuonna 2008 ilmestynyt kehuttu studioalbumi saa jatkoa muutaman kuukauden kuluttua.

– Uusia biisejä tässä tehdään ja syksyllä sitten äänitetään tuo uusi albumi. Koitetaan saada levy ulos ensi vuoden helmi-maaliskuussa. Keväällä on sitten klubirundi ja kesällä festarit, Kauko Röyhkä sanoo.

– Meillä on käsillä muutamia aika vahvoja biisejä. Jo edellisestä studiosessiosta jäi hyviä kappaleita yli, kun ne eivät vaan sopineet kokonaisuuteen. Ja nyt on siis tehty lisää biisejä ja kirjoitetaan uusia lauluja vielä lähiaikoinakin. Ja tyylihän on edelleen se akustisen kitaran hallitsema singer/songwriter-rock, jossa on kuitenkin jonkin verran sitä outoa vääntöä ja tunnelmaa mukana.

Entä sitten sinun, Rätöm ja Lehtisalon kokoonpanon jatko?

– Se hommahan on sujunut todella kivasti. Toivottavasti saadaan tehtyä silläkin kokoonpanolla lisää juttuja. Niillä kavereilla on hyvät organisaatiot Porissa ja minun on äärimmäisen helppo lähteä siihen mukaan. Minullahan on muutenkin niin mieletön etuoikeus, kun saan olla jäsenenä näin monessa hyvässä yhtyeessä. Ei siis unohdeta 500 kg lihaa -bändiä (naurua)!

Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo esiintyvät seuraavan kerran Karmarockissa perjantaina 24.7.

www.myspace.com/royhkamattila

Lisää luettavaa