Rumpalilegenda ja Afrobeat-pioneeri Tony Allen on kuollut

Tony Allen.
AOP

R.I.P. Tony Oladipo Allen.

Legendaarinen rumpali Tony Allen on kuollut. Allen menehtyi Pariisissa 30. huhtikuuta, kertoo muusikon manageri Eric Trosset. Trosset kertoi BBC:lle, ettei tarkka kuolinsyy ole vielä tiedossa, mutta lisäsi, ettei koronalla ollut asiaan osuutta.

Vuonna 1940 Nigerian Lagosissa syntynyt Allen oli yksi Afrobeat-tyylin pioneereista ja kummisedistä yhdessä Fela Kutin kanssa. Allen toimi musiikillisena johtajana Kutin taustalla soittaneessa Africa ’70 -yhtyeessä, jossa tämä vaikuttivuosina 1968-1979. Rumpali oli muun muassa mukana ikonisilla albumeilla Expensive Shit (1975) ja Zombie (1976).

Africa ’70:n ja oman menestyksekkään soolouransa lisäksi Allen toimi sessiomuusikkona soittaen muun muassa Grace Jonesin ja Charlotte Gainsbourgin levyillä. Lisäksi Allen kuului The Good, The Bad & The Queen -superyhtyeeseen, jossa vaikuttivat lisäksi Damon Albarn (Blur, Gorillaz), Paul Simonon (The Clash) ja Simon Tong (The Verve). Hänellä oli Albarnin kanssa myös Rocket Juice & The Moon -yhtye, johon kuului lisäksi Red Hot Chili Peppersin Flea. Tekipä Allen albumin myös Jimi Tenorin kanssa vuonna 2009.

”Fela Kuti ei keksinyt Afrobeatia, Fela ja Tony loivat sen yhdessä. Ilman Tony Allenia ei olisi Afrobeatia. Olin onnekas saadessani viettää hänen kanssaan useita tunteja lontoolaisessa studiossa jammaillen. Se oli taivaallista. Hän oli ja on edelleen sankarini. Halusin todella kunnioittaa hänen mahtavuuttaan kun soitimme yhdessä ja olin aluksi todella hermostunut, mutta hän sai minut nauramaan kuin kaksivuotiaan kakaran ja meillä synkkasi heti”, Flea muistelee menehtynyttä rumpalilegendaa Instagramissa julkaistussa päivityksessä.

Allenin viimeiseksi soololevyksi jäi vuoden 2017 The Source.