Rushia, Bon Jovia ja Queensrÿcheä tuottanut Peter Collins on kuollut – muusikot surevat

30.6.2024 18:38

Brittiläinen tuottajasuuruus Peter Collins on kuollut 73-vuotiaana, uutisoi Blabbermouth. Collins työskenteli uransa aikana muun muassa Rushin, Queensrÿchen, Bon Jovin ja Alice Cooperin kanssa.

Rush kunnioitti tuottajan muistoa sosiaalisessa mediassa.

”Peter Collins oli rakas tuottajamme neljällä levyllä”, yhtyeen Instagram-tilillä kirjoitetaan. ”Ensin Power Windowsilla (’85), sitten Hold Your Firella (’87), Counterpartsilla (’93) ja Test for Echolla (’96). Oli aina hienoa nähdä hänet kun poikkesimme kiertueella Nashvillessa. Hänellä oli ilkikurinen, säteilevä hymy ja mahtava huumorintaju. Häntä tullaan kaipaamaan suuresti… RIP Mr. Big.”

Myös Dream Theater -rumpali Mike Portnoy nosti Collinsille hattua sosiaalisessa mediassa.

”Surullista kuulla tuottajalegenda Peter Collinsin menehtyneen”, Portnoy kirjoittaa Facebookissa. ”Minulla oli kunnia työskennellä Peterin kanssa ensimmäisen Flying Colors -albumin tiimoilta vuonna 2011. Lisäksi hän tuotti sellaisia klassikoita kuin Rushin Power Windows ja Counterparts sekä Queensrÿchen Operation: Mindcrime & Empire sekä monia muita… Hänen kanssaan oli ilo työskennellä ja saimme häneltä mahtavia muistoja ja ratkiriemukkaita ilmaisuja ja lainauksia, joita käytämme yhä tänäkin päivänä.”

Collins tuotti 1980-luvulla aiemmin mainittujen rock-legendojen lisäksi Nik Kershawia, Musical Youthia, Tracey Ullmania, Alvin Stardustia sekä Gary Moorea. Collins ansioitui myös akustisemman ilmaisun parissa tuottamalla muun muassa Nanci Griffithiä, Jeweliä, Shawn Mullinsia sekä Indigo Girlsia.

Lisää luettavaa