Sabaton-basisti paljastaa, miksi yhtye välttelee laulamasta nykypäivän tapahtumista

30.12.2019 10:00

Ruotsalaisen power metal -jyrä Sabatonin basisti Pär Sundström selittää tuoreessa haastattelussaan, miksi historiallisista aiheista laulava yhtye ei käsittele kappaleissaan lainkaan nykypäivän tapahtumia.

”Valitettavasti ihmiset ovat alusta asti käyttäytyneet tuhoavasti toisiaan kohtaan, eikä siihen näytä olevan tulossa muutosta”, mies turinoi Guitar Worldille. ”Meiltä ei siis ole laulunaiheet ihan heti loppumassa.”

”Me emme valitse puolia sodista kirjoittaessamme, mutta kappaleet itsessään saattavat olla tietystä näkökulmasta”, mies jatkaa. ”Se voi olla kuitenkin mutkikasta – sota herättää tunteita ja jokaisessa taistelussa molemmat osapuolet ajattelevat luultavasti olleensa oikeassa siihen jostaneista syistä.”

”Meidän täytyy siis lähestyä näitä aiheita kunnioituksella kaikkia osapuolia kohtaan, vaikka joskus teemmekin valinnan kirjoittaa kappaleen tietystä perspektiivistä”, Sundström selventää. ”Mikäli se on liian ajankohtaista, haluamme välttää sitä. Johtuen lähinnä aiheen ympärillä pyörivästä propagandasta, jolloin voisimme helposti muuttua jonkun propagandakoneeksi.”

”Saamme ihmisiltä paljon pyyntöjä kirjoittaa jostakin heidän maassaan meneillään olevasta tapahtumasta, mutta emme ole täällä ollaksemme poliittisia tai tulla käytetyksi propagandatarkoituksiin, joten pysyttelemme historiallisissa aihepiireissä.”

”Emme ole täällä kertomassa ihmisille kuinka elää tai ketä äänestää – olemme täällä kertomassa tarinoita ja kuinka ihmiset haluavat noita tarinoita käyttää, on kiinni heistä itsestään”, mies päättää.

Sabaton julkaisi juuri haastavissa oloissa Saharan autiomaassa kuvatun videon Seven Pillars Of Wisdom -kappaleelle. Voit katsoa sen alta.

Lisää luettavaa