Sabaton julkaisee kokopitkän elokuvan – Pohjautuu yhtyeen viimeisimpään pitkäsoittoon

The War To End All Wars kertoo tarinoita ensimmäisestä maailmansodasta animaation ja live action -elokuvan keinoin.
19.9.2022 16:41

Ruotsalainen sotametalliyhtye Sabaton julkaisee ensi vuonna kokopitkän musikaalielokuvan, jonka musiikkina toimii yhtyeen tänä vuonna julkaistun The War To End All Wars -albumin kappaleet. Parin vuoden ajan yhteistyössä Yarnhubin kanssa työstetty projekti kertoo levyltä tuttuja tarinoita animaation ja live action -elokuvan keinoin.

”Näytimme varhaisen vedoksen elokuvasta toimittajille viimeisimmän levymme pressikuuntelutilaisuudessa Brysselin sotamuseossa. Oli mahtavaa nähdä heidän ilmeensä – he olivat sanattomia – joten päätimme viedä projektin vieläkin pidemmälle ja todella venytellä rajoja maailmanlaajuista yleisöä varten”, basisti Pär Sundström kommentoi.

”Kun Sabaton pyysi meitä tekemään jotain, mitä emme ole vielä koskaan ennen tehneet, meidät valtasi jännitys ja pelko. Tämä massiivinen työ vaati uusia ihmisiä, teknologiaa ja taitoja, mutta emme voineet jättää tilaisuutta käyttämättä. Sanomme usein, että meidän tehtävämme on saada ihmisten iho kananlihalle ja Sabatonin kanssa olemme onnistuneet siinä tähän mennessä parhaiten. Työ on vienyt kaksi vuotta, mutta lukemattomien pitkien työpäivien ja viikonloppujen jälkeen lopputulos on jotain ainutkertaista. Se on uusi tapa kuunnella levyä; se antaa kuulijalle syvempää ymmärrystä kokea niitä rohkeita ja traagisia tapahtumia, jotka ovat innoittaneet Sabatonin viimeisimmän mestariteoksen”, kommentoi David Webb Yarnhubista, joka on tehnyt Sabatonille useita musiikkivideoita.

Lisää luettavaa