Sanni päivitti Pelle Miljoonan klassikon nykypäivään – miltä kuulostaa Tahdon rakastella sinua nuoren naisen popversiona?

Tänään alkaa TV5:llä Kela ja isot biisit -ohjelma, jossa Anssi Kela saa vieraakseen kotimaisia eturivin muusikoita. Homman juju on, että jokaisessa jaksossa artistivieras haastaa Kelan sovitushommiin, ja sekä isäntä että vieras esittelevät uuden version yhdestä kotimaisesta hittikappaleesta. Vieras saa valita laulunsa itse, mutta Kelalle valinta tulee yllätyksenä.

Ohjelmasta julkaistiin ensimaistiaisiksi Sannin uusi versio Pelle Miljoonan albumilla julkaistusta, Tumppi Varosen laulamasta ja Ari Taskisen säveltämästä Tahdon rakastella sinua -klassikosta vuodelta 1979. Iltalehti nostaa esille, että vanhan ja uuden koulukunnan välinen kuilu tulee hyvin esille, kun Sannin ja kappaleen alkuperäisesittäjien kohdatessa käy ilmi, ettei Sanni ole kuullutkaan Helsingin Lepakosta. Tätä oli Tumpin ja Pellen luonnollisesti vaikea hahmottaa.

Anssi Kela puolestaan sai sovitettavakseen Kikan Mä haluun viihdyttää -hitin. Kuuntele sekin alempaa.