Sieltä se pamahti: Green Dayn odotettu uusi single – ota ja kuuntele

12.8.2016 09:45

Twitter – tai siis lähinnä Green Dayn fanaattinen kannattajakunta – sekosi, kun yhtye ilmoitti hiljattain julkaisevansa uutta musiikkia tauon jälkeen. Nyt tuo luvattu kappale on vihdoin täällä.

Bang Bang on ensimmäinen single 7. lokakuuta julkaistavalta Revolution Radio -albumilta. Laulajakitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Billie Joe Armstrong kertoo Rolling Stone -lehdessä kirjoittaneensa kappaleen massamurhaajan näkökulmasta.

– Biisi kertoo amerikkalaisesta massa-ampumis -”kulttuurista”, joka on sekoittunut narsistiseen sosiaaliseen mediaan. Kaikki se viha tallentuu ja kaikkia voidaan seurata. Minusta on todella häiriintynyttä, että jonkun päähän voi päästä sillä tavalla, Armstrong kertoo.

– En tehnyt kappaletta ymmärtääkseni ampumisia, yritin lähinnä saada selkoa kappaleen hahmosta. En voi ymmärtää, miksi joku tekee jotain niin hirveää, sillä itse en ikimaailmassa pystyisi siihen. Kappaleen on tarkoitus peilata kulttuuria ilman uhoa ja teeskentelyä.

Lisää luettavaa