”Siinä ei ole tapahtunut hirveästi kehitystä” – Within Temptation -keulakuva sanoo heavy metalin jumiutuneen paikalleen

14.6.2020 21:38

Within Temptation -laulaja Sharon den Adel ruoti heavy metalin tilaa espanjalaisen The Metal Circuksen haastattelussa.

Jutustelun tuoksinassa den Adelilta kysyttiin, onko heavy metal mennyt viime vuosina liian ”monimutkaiseksi” ja ”synkäksi”, ja puuttuuko siitä tietty kuunneltavuutta lisäävä ”pop-aspekti”.

”Noh, ehkä. En tiedä”, den Adel vastaa. ”Tiedän vain sen, että metalissa ei ole tapahtunut hirveästi kehitystä. Luulisin skenen olevan paljon isompi, jos se olisi kehittynyt vähän enemmän. En valita tai mitään, mutta se on jotain sellaista, jota ainakin me yritämme aina tavoitella.”

”Kun yrität löytää yhteyden nyt varttuvien ihmisten kanssa, ja samalla pitää jo vuosia mukanasi kulkeneen yleisön, sinun tulee kehittyä soundillisesti sekä sen perusteella, mitä maailmassa tapahtuu — niin aiheiden kuin musiikinkin puolesta — ja sinun tulee kehittyä”, den Adel jatkaa.

”Mielestäni Linkin Park oli viimeinen bändi, joka teki jotain skenelle — toi siihen jotain uutta. Kaikki olivat, että ’Vau! Mahtavaa!’ He inspiroivat todella monia bändejä. En tällä haavaa näe bändejä, jotka poikkeaisivat toisistaan. Jonkinasteiselle kehitykselle olisi tilausta. Luulen, että se on tulossa, mutta ei ihan vielä. Monet yhtyeet kuten Bring Me the Horizon ja Asking Alexandria tekevät kokeiluja. Jotkut heistä yrittävät tosissaan kokeilla eri juttuja ja toiset ovat tyytyväisiä siihen mitä he tekevät ja miltä kuulostavat, mikä on ihan okei, sillä sillekin on tilauksensa. Mielestäni me olemme kuitenkin kuin eräät mainitsemistani bändeistä — etsimme aina jotain, jolla voimme tehdä jotain mielenkiintoista musiikkimme ja itsemme kannalta, sillä haluamme kehittää itseämme ja löytää uusia keinoja luoda yhteyksiä kaikkien sukupolvien kanssa.”

Kuuntele den Adelin haastattelu kokonaisuudessaan alta.

Within Tempataion julkaisi viime kuussa musiikkivideon tuoreimmalle Entertain You -singlelleen.

Lisää luettavaa