Sillä lailla – kun Yhdysvalloissa surtiin joukkoampumisen uhreja, Marilyn Manson osoitteli yleisöään leikkirynnäkkökiväärillä

7.11.2017 08:38

Joko Marilyn Manson tekee ihan mitä tahansa hätkähdyttääkseen, tai sitten jossain tuli tehtyä aika raaka virhearvio. Nämä vaihtoehdot tulevat lähinnä mieleen, kun seuraa raportteja siitä, että Manson osoitteli keikkayleisöä mikrofonilla varustetulla feikkiaseella vain tunteja sen jälkeen, kun ampuja tappoi 26 ihmistä Teksasin Sutherland Springsissä.

Tapauksen nosti esille ensin TMZ – kuinkas muuten – ja tarinaan on tarttunut myöhemmin muun muassa Stereogum-sivusto. Pyssyepisodi tapahtui Kalifornian San Bernardinossa, jossa muuten sielläkin tapahtui joukkoammuskelu vuonna 2015. Konsertti oli Mansonin ensimmäinen taannoisen loukkaantumisen jälkeen.

Manson julkaisi myöhemmin tiedotteen tempauksestaan ja kuvaili sitä ”teatteriksi, jolla haluttiin antaa julkilausuma siitä, miten helppoa puoliautomaattisia aseita on saada ja miten tavallisia niistä on tullut.”

”En halunnut olla esitykselläni epäkunnioittava tai tunteeton. Käyttämäni mikrofoniteline oli poliisin hyväksymä. Tunnen myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet oikeiden aseiden vastuuttoman käytön uhreiksi”, Manson kirjoittaa. Lue koko tiedote vaikka ylempää Stereogumista.

Lisää luettavaa