Sinäkin olet Waltari! Kärtsyn kollektiivi palaa kolmannellatoista levyllään

19.1.2015 12:31

Waltari julkaisee helmikuun lopussa 13. studioalbuminsa You Are Waltari. Albumin nimen taustalla on uudenlainen ajatus yhtyeen koostumuksesta, kärjistäen kuka tahansa voi olla Waltari.

Kuunnellaanpa ensin yhden biisin verran uutta musiikkia ennen kuin sukelletaan syvemmälle uusiin tuuliin.

Waltaria jo 1980-luvun lopulta saakka johtanut Kärtsy Hatakka on ratkaissut alati muuttuvat kokoonpano-ongelmat perustamalla Waltari-kollektiivin. Yhtyeen yhteenlaskettu jäsenmäärä on siis tätä nykyä seitsemän, joista kiertueille osallistuu he, joille se parhaiten kalenteriin sopii. Toki sillä poikkeuksella, että ilman Kärtsyä keikkaa ei tule.

On siis mahdollista, että Waltari-keikalla Kärtsy on ainoa alkuvuosilta saakka mukana ollut jäsen, tai sitten voi käydä niin että lavalla nähdään Waltaria läpi kuumimpien vuosien kepittäneet Sami Yli-Sirniö ja Jariot Lehtinen. Kunkin tilanteesta riippuen.

On myös tarkoitus, että samaa periaatetta sovelletaan levyjen tekoon: jokainen voi käyttää haluamaansa taiteellista näkemystä sen verran kuin tarpeelliseksi kokee.

Näin ajatus muotoillaan tiedotteessa: ”Kollektiivi-Waltarin ideologiaan kuuluu, että kuka tahansa voi esittää yhtyeen jäsenille omia ideoitaan ja musiikki asetetaan etusijalle henkilökohtaisten egotrippailujen sijaan. Kyseessä onkin koko elämän kattava ja enemmän henkiseen hyvinvointiin keskittyvä elämäntyyli ja elämäntapakollektiivi, jossa jokainen yhtyeen jäsen voi toimia ja osallistua omalla tavallaan.”

Waltari-kollektiivin jäsenistö tätä nykyä:

Kärtsy Hatakka, laulu, basso ja koskettimet
Jariot Lehtinen, kitara
Sami Yli-Sirniö, kitara
Kimmo Korhonen, kitara
Nino Silvennoinen, kitara
Ville Vehviläinen, rummut
Jani Hölli, koskettimet

Waltari palasi äskettäin pitkältä Tsekin-kiertueelta. Uransa alusta saakka paljon Keski-Euroopassa keikkaillut yhtye suunnittelee seuraavaksi 17. Saksan-kiertuettaan.

www.waltariband.com

Lisää luettavaa