Sinead O’Connor: Kaikki keikat peruttu

24.4.2012 13:23

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä Sinead O’Connor on ilmoittanut laittaneensa jäihin kaikki loppuvuoden suunnitelmansa.

O’Connor lähti promotoimaan viimeisintä How About I Be Me (And You Be You)? -studioalbumiaan lääkärien vastustuksesta huolimatta. Työtaakka johtikin laulajan vakavaan hermoromahdukseen viime vuoden joulukuun ja maaliskuun välisenä aikana.

– Luulin olevani vahvempi kuin olenkaan. Nyt kadun syvästi päätöstä, etten jäänyt kotiin lepäämään ja toipumaan. Tällä hetkellä voin erittäin huonosti ja minun täytyy perua esimerkiksi kaikki kiertuesuunnitelmani, taiteilija kirjoittaa.   

Sinead-Oconnor.com

Lisää luettavaa