Sixgun Renegades tulee pyssyt paukkuen – Esimakua debyyttilevyltä tarjolla singlejulkaisun muodossa

Yhtyeen eponyymi esikoislevy julkaistaan tammikuun lopussa.
12.12.2017 11:13

Vuonna 2008 perustettu Espoo-Helsinki-akselilta ponnistava Sixgun Renegades julkaisee omaa nimeään kantavan debyyttipitkäsoittonsa 26. tammikuuta V.R. Labelin kautta. Stadionrockin kivijaloilta vaikutteensa imevä yhtye tarjoaa esimakua tulevasta Loaded Gun -singlen ja siihen tehdyn sanoitusvideon muodossa.

”Haluttiin tehdä levylle energinen biisi, jossa yhdistyisi monta eri asiaa. Nopea tempo, vähän Metallicaa, Billy Idolia ja The Eaglesia. Paljon kitaroita ja laulustemmoja. Tarkoituksena oli myös tehdä biisi, joka läväyttäisi heti korviin sellasta kamaa että kuuntelija putoaa tuolilta. Eli näyttää että täältä tullaan ja kovaa”, Soundille lähetetyssä tiedotteessa kuvaillaan.

Lisää luettavaa