Soilworkin kitaristi menehtyi – syynä alkoholi ja mielenterveysongelmat

14.9.2022 17:36

Nyt kantautuu todella ikäviä uutisia Ruotsin suunnalta.

Nimittäin sellaisia, että kitaristi David Andersson on poistunut keskuudestamme 47-vuotiaana. Ansiokkaana säveltäjänä tunnettu Andersson vaikutti muun muassa juuri uuden albumin julkaisseen Soilworkin ja The Night Flight Orchestran riveissä.

Soilwork kertoo asiasta Facebookissa seuraavasti:

”Olemme syvästi surullisia, kun joudumme tuomaan esille hirvittävän uutisen David Anderssonin poismenosta. Hän oli monin tavoin ainutlaatuinen ja loistava ihminen. Hän oli kitaristimme yli kymmenen vuoden ajan, ja hän vaikutti suuresti Soilworkin musiikilliseen matkaan. 

Valitettavasti alkoholi ja mielenterveyden ongelmat veivät hänet keskuudestamme.

Kaipaamme Davidia suuresti, ja tulemme viemään eteenpäin hänen musiikillista perintöä.”

Myös The Night Flight Orchestran Facebook-sivu kertoo tapahtuneesta. Heidän päivityksensä löytyy täältä.

Lisää luettavaa