Solina Records jättäytyy määrittelemättömän pituiselle julkaisutauolle – innostus ja rakkaus työhön sammui

Viimeiseksi albumijulkaisuksi jää Mallan toinen albumi Fresko.
16.3.2023 14:00

Turkulainen Solina Records ilmoittaa jäävänsä määrittelemättömän pituiselle julkaisutauolle. Syyskuussa 18 vuotta täyttävä levy-yhtiö ei toistaiseksi enää julkaise uutta musiikkia, ja näin ollen viimeiseksi julkaistuksi albumiksi jää Mallan juuri ilmestynyt Fresko-albumi, jonka lp-versio löytyy kaupoista perjantaina 24.3.

Tom Riskin ja Jori Roosbergin vuonna 2005 perustaman levy-yhtiön lopettamisen syyksi tiedotteessa kerrotaan, ettei Riski tunne enää rakkautta työtään kohtaan samalla tavalla kuin ennen, mikä on alun perin ollut lähtökohtana koko julkaisutoiminnalle.

Solina Records on tehnyt 151 julkaisua, joista ensimmäinen albumijulkaisu, Mangeta Skycoden IIIII -levy täytti eilen (15.3.2023) 17 vuotta. Solina on myös toiminut julkaisijana muun muassa M:lle, Punomolle, The Hearingille ja Sin Cos Tanille.

Lisää luettavaa