Spinal Tapin jäsenten elämä alkaa saada todellisuudessakin Spinal Tap -piirteitä – 374 miljoonan euron oikeusjuttu vireillä

Lokakuussa uutisoitiin komeaviiksistä basistia Derek Smallsia This Is Spinal Tap -komediassa näytelleen Harry Shearerin kanteesta, jossa Shearer vaati mediayhtiö Vivendiltä 125 miljoonan dollarin korvauksia. Siitä on kulunut nyt pari kuukautta, mutta tilanne ei ole laantunut mihinkään – päinvastoin, nyt koko yhtye on Vivendin kimpussa ja korvaussumma on kasvanut huomattavasti.

Näyttelijä-muusikot Christopher Guest ja Michael McKean sekä ohjaaja Rob Reiner liittyivät Shearerin kanteeseen ja vaativat Vivendiltä kaikkiaan 400 miljoonan dollarin eli noin 374 miljoonan euron korvauksia elokuvan tulojen pimittämisestä. Vivendi osti This Is Spinal Tapin oikeudet vuonna 1989, ja näyttelijöiden mukaan mediayhtiö ei ole maksanut heille kuuluvaa osuutta sen tuotoista. Näyttelijät epäilevät Vivendin vääristelleen kirjanpitoaan niin, että valtavan menestynyt elokuva on saatu näyttämään likipitäen nollatulokselliselta.

Eittämättä näyttelijöiden esille nostamat epäkohdat kuulostavat hurjilta. The Guardian kertoo näyttelijöiden ilmoittaneen, että Vivendin mukaan elokuvan soundtrack olisi tuottanut vuosien 1989–2006 aikana vain 98 dollaria. Näyttelijöiden merchandise-myynnin osuudeksi mainittiin vuosilta 1984–2006 huimat 81 dollaria.

Aika näyttää, sovitaanko riita oikeussalin ulkopuolella vai mennäänkö tuomarin eteen saakka. Sinänsä Vivendiltä eivät pelimerkit lopu aivan heti kesken: mediajätti omistaa muun muassa Universal Musicin ja Canal+ Groupin.