Spotify-aikakausi on muuttanut popmusiikkia yllättävillä tavoilla – aina biisien nimistä lähtien

3.4.2018 18:28

Yhdysvaltalainen Michael Tauberg selvitti mitä vaikutuksia Spotifylla ja streamauspalveluilla on ollut popmusiikille. Billboardin Hot 100 -listan tietojen perusteella Tauberg havaitsi, että suoratoistopalveluiden myötä muun muassa kappaleiden nimet ovat muuttuneet.

Taubergin analysoi Billboard-hittejä kahdessa ryhmässä vuosien 2000–2008 sekä 2009–2017 ajalta ja sattumalta havaitsi näiden edustavan aikaa ennen ja jälkeen suoratoistopalveluiden tuloa musiikkimarkkinoille. Medium-palvelussa julkaisemassaan artikkelissa hän kuvailee muutoksia suuriksi.

Tauberg havaitsi aineistossaan, että vuosina 2009–2017 Billboard-listalle nousseiden kappaleiden nimet ovat lyhentyneet. Tätä Tauberg tarkasteli muun muassa laskemalla vain yhden kappaleen nimessä esiintyvät sanat. Hänen mukaansa popbiisejä nimetään nykyään yhä useammin yksittäisillä, satunnaisilla sanoilla kuin kokonaisilla lauseilla. Vuosina 2000–2008 kappaleiden nimissä esiintyi 2113 uniikkia sanaa, kun taas vuosina 2009–2017 luku oli 2512.

Tauberg laski myös, että yksisanaisten biisinnimien määrä oli kasvanut vajaasta 600:sta (vuosina 2000–2008) yli 900:an (2009–2017).

Aikakausien välillä oli tapahtunut muutosta myös listalle päätyneiden kappaleiden määrässä. Ennen Spotify-aikakautta vuosina 2000–2008 Hot-100-listalle nousi yhteensä 3092 kappaletta, kun taas yksittäisten hittikappaleiden määrä oli kasvanut 27 prosentin verran 3933 kappaleeseen vuosina 2009–2017.

Suoratoistopalveluiden aikakaudella listaykköset pitivät paikkansa listakärjessä pitempään, mutta listalla yhden viikon ajan viipyneiden kappaleiden määrä oli kasvanut. Taubergin mukaan vuosina 2000–2008 yhden viikon Hot-100-listalla käyneet kappaleet olivat harvinaisia, mutta 2009–2017 ne olivat varsin yleinen ilmiö.

Ennen Spotifyta Billboard-listat perustuivat levymyyntiin ja radiosoittoon, mutta nykyään listasijoituksiin vaikuttavat myynti (35-45%), radiosoitto (30-40%) sekä streamausluvut (20-30%).

Lisää luettavaa