Steve ’n’ Seagulls tarttui Kansasin ikivihreään klassikkoon – ”Muotokuva 70-luvun musiikin kokeilullisuudesta ja suureellisuudesta”

Miltä kuulostaa Carry On Wayward Son ladon seinästä revittynä versiona?
12.8.2020 12:16

Tunnetuista rock- ja metalliklassikoista mainioita bluegrass-versioita tehtaileva kotimainen Steve ’n’ Seagulls on tehnyt oman tulkintansa Kansas-yhtyeen ikivihreästä Carry On Wayward Son -klassikosta. Ja todella komeasti vaan tämäkin alkujaan Kansasin Leftoverture-albumilla vuonna 1976 ilmestynyt kappale taipuu heinähattuversioksi – kuuntele vaikka itse tuosta yläpuolelta.

”Riffien monipuolisuus ja hienot harmoniat kiehtoivat meitä jo edellisen levyn esituotantovaiheessa. Mutta aika ei silloin ollut vielä kypsä. Kappale on osalle meistä hyvin tuttu jo nuoruudesta ja on uskomattomalla tavalla kestänyt aikaa jo lähes viisikymmentä vuotta. Carry On Wayward Son on tavallaan musiikillinen muotokuva 70-luvun musiikin kokeilullisuudesta ja suureellisuudesta”, yhtye kommentoi.

”Työstimme versiota tuottaja Timo Kämäräsen kanssa ja halusimme säilyttää kappaleen tunnistettavat osiot, mutta myös antaa sille oman leimamme. Halusimme kunnioittaa alkuperäisen bändin ja kappaleen luonnetta myös monipuolisella soitinnuksella. Carry On Wayward Son on kunnianosoituksemme Kansas-yhtyeelle ja myös yksi uuden levymme järkälemäisistä kulmakivistä, yhtye kommentoi.

Yhtyeen tuleva, järjestyksessään neljäs pitkäsoitto äänitettiin alkuvuodesta 2020. Lisätietoja uudesta albumista on tulossa piakkoin.

Lisää luettavaa