Slipknot on pitänyt viime aikoina Corey Taylorin kiireisenä miehenä. Siitä huolimatta hänellä on aikaa myös toiselle yhtyeelleen Stone Sourille, joka aikoo suunnata studioon myöhemmin syksyllä.
Taylor kertoo Billboardille antamassaan haastattelussa yhtyeellä olevan 18 kappaletta demotettuna, joista muodostuu todennäköisesti ensi vuonna ilmestyvä kuudes albumi.
– Olen erityisen innoissani, sillä menemme nyt sellaisiin suuntiin, joihin emme ole koskaan aiemmin menneet. Ytimeltään kama on hyvin hard rockia, tarkoitan siis lähes klassisella ravalla. Mukana on myös ripaus punkkia, hevimetallia, kaikkia hienoja elementtejä, Taylor hehkuttaa.
– Saattaa tuntua sekavalta sillisalaatilta, mutta lopputulos tulee olemaan yhtenäinen, kunhan porukka pääsee kuulemaan levyn. Jännittäviä aikoja!
Tayloria kuullaan myös lokakuulla julkaistavalla Kornin The Serenity Of Suffering -albumilla.
– Olin oikeasti yllättynyt, kun tuottaja Nick Raskulinecz soitti minulle. ’Hei, meillä on yksi kappale, johon saattaisimme kaivata hieman apua’. Seuraavana päivänä olin jo hommannut lentolipun, menin ja tein osuuteni.
Taylor pääsi myös kuulemaan ennakkoon, mitä koko levy tuo tullessaan. Mies hehkuttaakin Kornin tulevan albumin sisältävän ”parasta kamaa, mitä he ovat tehneet moneen vuoteen”.
– Siinä on kahden ensimmäisen Korn-levyn fiilistä, jota rakastan suuresti. Ihmiset tulevat sekoamaan kuullessaan sen, se on niin hyvä!