Sueden comeback lähestyy

13.10.2009 09:58

Vuonna 2003 toimintansa lopettanut Suede harkitsee vakavasti paluuta valokeiloihin. Bändikokoonpanosta soolouralle siirtynyt solisti Brett Anderson on ajatuksen takana.

– Suede ei aikoinaan hajonnut ratkaisemattomien riitojen vuoksi. Melkein viidentoista vuoden mittainen bändiura alkoi vain kyllästyttämään emmekä enää tunnistaneet luovuuttamme. Mutta nyt tuntuu taas siltä, että orkesteri olisi mukava herättää henkiin.

Onkin mielenkiintoista nähdä, millainen studioalbumi Suedelta ilmestyy, mikäli ylipäänsä ilmestyy. Jo ennen yhtyeen ensimmäistä kuoppaamista Anderson kertoi, että "tekeillä oleva levymme on hyvin erilaista verrattuna perinteisempään Suedeen".

www.myspace.com/londonsuede

Lisää luettavaa