Suomi-asiaa: Poisonblackin ja Paavoharjun videot sekä huippurumpalin haistakaa v***u -terveiset

27.1.2014 17:46

Kevätkiertueensa Leviltä 7. helmikuuta starttaava Poisonblack on julkaissut uuden promotionaalisen videon. Down The Ashes Rain näkyy tässä alla:

Rumban sivulla ensiesityksensä saaneen Paavoharjun Olet maailman syli -videonkin pariin pääsee. Itse asiassa näin helposti:

Tamperelainen metalliryhmä Diablo viettää edelleen ”luovaa taukoa”, mutta loistorumpali Heikki Malmberg pitää itseään vireessä moninkin tavoin. Nyt miehen Soundcloud-sivulta löytyy iskelmällinen popkappale, jonka otsikko on Haistakaa vittu koko maailma. Tuota Heikki, avaisitko hieman…?

– Musaa tulee tehtyä koko ajan ja tuppaan säveltämään sitä mitä päässä milloinkin soi. Sillä ei ole väliä onko se monimutkaista vai yksinkertaista, raskasta vai kevyttä, klassista vai poppia. Tämä veisu lähti liikkeelle niin, että tein ”lievästi ärtyneessä” mielentilassa kotitöitä ja rupesin hyräilemään pätkää ”haistakaa vittu koko maailma”. Se jäi korvamadoksi ja oli pakko kaivaa läppäri esiin ja kirjoittaa kokonainen teksti. Siinä tekstin teon ohessa tekaisin siihen äkkiä kertsimelodian ja kun sanat olivat valmiina, istahdin pianon ääreen soinnuttamaan veisun. Tein siitä nopean demon jonka lähetin kaverilleni Petri Lahtiselle ja kysyin huvittaisiko häntä vetäistä laulut siihen. Sitten seuraavan viikon aikana sovitin, äänitin ja miksasin veisun valmiiksi, Malmberg sanoo.

– Tekstistä vielä sellainen kuriositeetti, että tavallaan tuo ”haistakaa vittu koko maailma” sai innoituksensa niinkin etäältä kuin Panteran War Nerve -veisusta. Olen aina digannut siitä miten Anselmo aloittaa veisun anteeksipyytelemättä sanoilla ”truly fuck the world for all it’s worth, every inch of planet earth”. Jäinkin kerran The Great Southern Trendkilliä kuunnellessani miettimään, että kuinka falskilta noi samat sanat kuulostaisivat suomeksi. Ajattele nyt jotakin huutamassa pää punaisena tuollaista tekstiä suomeksi jonkun metallibiisin päälle. Siitähän seuraisi välitön myötähäpeä. Jostain syystä englanniksi se kuitenkin toimii. Suomeksi yhtä suora teksti pitää pukea huumorin kaapuun, jottei siitä tulisi täysin idioottimaisen kuuloista. Niin että pakkohan tämä oli tehdä. ”Haistakaa vittu koko maailma” on niin banaali ja lopullinen kehotus, että eihän sitä voinut jättää sanomatta. Toisaalta onhan noissa teksteissä ihan oikeaa asiaakin siellä huumorin seassa.

Aiotko julkaista lisää ”tällaisia” kappaleita?

– Riippuu siitä kuinka paljon ihmiset antavat vitutuksen aiheita jatkossa. Sanoisin, että tällä hetkellä näkymät ovat ”suotuisat”!

Niin ja löytyyhän Malmbergin Soundcloudista hieman toisenlaistakin kamaa. Esimerkiksi tällaista.

Lisää luettavaa