Suunnitteleeko Nightwish paluuta esiintymislavoille? Marko Hietalan julkaisema videopätkä herättää kysymyksiä

23.7.2020 09:00

Uuden Human. :II: Nature. -albumin alkuvuodesta julkaisseen Nightwishin keikkakuviot menivät monien muiden tavoin uusiksi maailmalla puhjenneen koronaviruspandemian vuoksi. Yhtye siirsi merkittävän osan keikoistaan myöhempään ajankohtaan, ja palaa keikkakantaan näillä näkymin vasta marraskuussa.

Nyt yhtyeen basisti-laulaja Marko Hietala on kuitenkin julkaissut Facebookissa salamyhkäisen videopätkän, jonka mukaan yhtyeen ”henkilöstö on ollut viime aikoina kiireinen”.

Liveyleisön eteen orkesteri on tuskin edelleenkään hetkeen astumassa, mutta kenties näköpiirissä saattaisi olla jonkinlaista striimauskuviota? Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta.

Katso Hietalan video alta.

Lisää luettavaa