Suuria uutisia, hyvät ystävät: Guns N’ Roses tulee taas! Rockin superbändi saapuu ensi vuonna myös suomalaisten ulottuville

Suomalaisilla GNR:n ystävillä taitaa olla ensi heinäkuussa edessä reissu Tallinnaan.
10.11.2017 11:00

Rautaa pitää takoa, silloin kun se on kuumaa – ja Guns N’ Roses takoo minkä ennättää. Yhtyeen supermenestynyt Not in This Lifetime -kiertue saapuu ensi vuonna uudelle kierrokselle Eurooppaan, ja yhtye ilmaantuu myös Suomen välittömään läheisyyteen. Hyvä!

Viime kesänä Hämeenlinnassa konsertoinut hard rockin jättiläinen konsertoi vaihteeksi Virossa Tallinnan Laululavalla 16. heinäkuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy torstaina 16. marraskuuta Ticketmasterissa. Siitä vain sitten suunnittelemaan kesärientoja Viron-reissua silmällä pitäen – voi olla, että hotellihuoneista on Tallinnassa noihin aikoihin pulaa.

Guns N’ Rosesin suunnitelmiin vuonna 2018 kuuluu ainakin 13 stadionkeikkaa ympäri Eurooppaa sekä esiintymisiä suurten eurooppalaisfestivaalien pääesiintyjänä. Live Nationin tuottama kiertue yltää ensi vuonna Tanskaan, Isoon-Britanniaan, Ranskaan, Italiaan, Belgiaan, Espanjaan, Hollantiin, Puolaan, Norjaan, Ruotsiin ja Saksaan, jossa yhtyeellä on useampia keikkoja. Viron-keikka on bändin ensimmäinen maassa.

Liput Viron-keikalle maksavat alkaen 74 euroa. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Orkesterin taannoinen Hämeenlinnan-konsertti keräsi Kantolan tapahtumapuistoon komeat 55000 silmäparia. Konsertti oli kaikin puolin menestys: Soundin Jaakko Kilpeläinen kuvaisi reportaasissaan keikkaa ”väkeväksi spektaakkeliksi” ja kehui Axl Rosen, Duff McKaganin ja Slashin kykenevän vielä keski-iässäkin yhtä vakuuttavaan esiintymiseen kuin nuoruusvuosinaan. Lue koko raportti tästä.

Lisää luettavaa