”Svedulista ilman Benny Anderssonia on teeskentelyä!” Musamatka maailman ympäri: Ruotsi

5.4.2015 12:53

Facebookissa on kiertänyt viime aikoina kaiken maailman maa-, musiikki-, positiivisuus- sun muita haasteita. Me annoimme tästä inspiroituneina toimittajillemme musiikillisen maahaasteen: Musamatka maailman ympäri -sarjassa Soundin toimittajat opastavat ei-niin-tuttujen musiikkimaiden artistien pariin puhtaasti subjektiivisin top 5 -listoin.

Toisena vuorossa Antti Marttinen ja Ruotsi.


Hep Stars − Consolation (1966)

”Hep Stars teki monia hienoja kappaleita jo 1960-luvulla. Biisintekijä Benny Andersson pääsi kansainväliseen maineeseen seuraavalla vuosikymmenellä Abban myötä, eikä ihme, ainekset siihen olivat jo olemassa.”

Tom & Mick − Somebody’s Taken Maria Away (1967)

”Tom & Mick –duo kolkutteli ulkomaiden listoja jo 1960-luvun lopulla, kieltämättä brittiveteraani Chris Andrewsin kappaleella, mutta jo vuosikymmeniä ennen kuin vastaava temppu onnistui suomalaisilta. Tämä kappale on jäänyt pysyväksi korvamadoksi ja suosikiksi.”

Pugh Rogefeldt − En gång tog jag tåget bort (1972)

”Voidaan kiistellä, onko Rogefeldt vastaavanlainen ”ruotsirokkari” kuin Hector, Dave ja Juice Suomessa, mutta ikoni hän kiistatta on länsinaapurissamme. Tämän kappaleen toinen tekijä on myös sveduikoni, Ulf Lundell.”

Ebba Grön − Staten och kapitalet (1980)

”Punk nosti karvaista päätään myös läntisessä kansankodissa, ja Ebba Grön oli yksi sen näkyvimpiä edustajia. Vanhemman työväen-/protestilaulun muokkaaminen punk-asuun toimi loistavasti ja alleviivasi osaltaan, että mikään ei ollut vuosien saatossa muuttunut. Eikä ole vieläkään.”

The Soundtrack Of Our Lives − Broken Imaginary Time (2001)

”Tämä yhtye osasi tehdä taidokasta rockia, jossa kierrätysainekset ja oma anti yhdistyivät hienolla tavalla. On oikeastaan sama, minkä kappaleen valitsee upealta ”naamalevyltä” Behind The Music, mutta olkoon se tämä.”

Musamatka maailman ympäri

Osa 1: Saksa

Osa 2: Ruotsi

Osa 3: Brasilia

Osa 4: Kanada

Osa 5: Ranska

Osa 6: Espanja

Osa 7: Australia

Osa 8: Islanti

Osa 9: Slovenia

Osa 10: Norja

Lisää luettavaa