Sydäntäsärkevä vetoomus julki – ruotsalaismuusikko sai pahimpia mahdollisia uutisia

29.1.2025 14:28

Ruotsalainen Lars Linden pyytää yleisöltä tukea syöpähoitojensa rahoittamiseen. Seitsemän levyä julkaisseen Carnal Forge -metalliyhtyeen basistilla diagnosoitiin vuonna 2023 paksusuolen syöpä, josta on levinnyt etäpesäkkeitä maksaan. Kysymys on siis hyvin vahvasti elämästä ja kuolemasta, ja Linden lanseerasi tämän tiimoilta Gofundme-sivun voidakseen suunnata Ruotsin ulkopuolelle hoitoa saamaan.

Lindenin vetoomus on murheellista luettavaa. Tilanne on todella paha.

”Minulle annettiin hiljattain viikkoja tai kuukausia elinaikaa, kun Ruotsin terveydenhuolto katsoi, ettei heillä ole tarjota minulle kannattavia hoitoja. Etsin epätoivoisesti taloudellista tukea, jotta voisin hakeutua vaihtoehtoisiin hoitoihin ulkomailla”, Linden kirjoittaa.

”Oli täydellinen shokki sekä minulle että perheelleni saada tällainen diagnoosi vain 53-vuotiaana. Minulla on tehty useita paksusuolenleikkauksia, joiden johdosta minulla on avanne, pussi vatsassani ja katetri. Leikkauksissa minulta poistettiin kasvain sekä 25 senttiä paksusuolta. On vaatinut suurta sopeutumista oppia elämään näiden muutosten kanssa. Se on vaikuttanut vakavasti elämänlaatuuni ja itseluottamukseeni. Olen saanut myös 27 kertaa kemoterapiaa, ja tällä on ollut erittäin vakavia sivuvaikutuksia.”

Linden kirjoittaa, että maksan etäpesäkkeet ovat kasvaneet eikä niitä voi leikata. Niinpä ruotsalaisilta lääkäreiltä ei voi odottaa enää parannusta.

”Lääkärini sanoi, että ’minun pitäisi tulla takaisin, kun alan kellastua, koska siitä tietää, että maksa on lopettamassa toimintaansa’. Hän sanoi myös, että ’en olisi huolissani kivusta, koska vaivut joka tapauksessa ensin koomaan’. Tämä oli tietysti omiaan kohottamaan mielialaa”, Linden kirjoittaa.

Linden kertoo voivansa olosuhteisiin nähden melko hyvin. Hän jopa ilmoittautui kesäkuussa järjestettävään kymmenen kilometrin juoksuun.

”Jos näkisit minut kadulla, et luultavasti arvaisi, että minulla on parantumaton sairaus ja lääkärit ovat antaneet minulle viikkoja tai ehkä kuukausia elinaikaa. Henkinen taakka on valtava ja tilanne täysin surrealistinen. Mutta en suostu luovuttamaan”, Linden kirjoittaa.

”Haluan jatkossakin olla aviomies, veli, isäpuoli ja isoisä. Haluan elää ja nähdä lasteni kasvavan ja olla heidän tukenaan. Olla lapsenlapselleni muutakin kuin epämääräinen muisto tai kasvot valokuvassa.”

Hiljaiseksi vetää tämä teksti. Voimia, onnea ja kaikkea hyvää Lindenille länsinaapuriin, toivottavasti asiat kääntyisivät parempaan suuntaan.