Sysimustia uutisia: Power Tripin laulaja Riley Gale on kuollut vain 35-vuotiaana

26.8.2020 06:31

Näin alkaa tämä keskiviikkopäivä harvinaisen surullisilla uutisilla. Valtameren takaa kantautuu äkkiarvaamatta tieto, että komeassa nousukiidossa olevan Power Trip -yhtyeen laulaja Riley Gale on kuollut. Yhtye itse kertoo asiasta sosiaalisen median kanavissaan.

”Suurella surulla joudumme ilmoittamaan, että laulajamme ja veljemme Riley Gale on poistunut keskuudestamme”, tiedotteessa lukee.

”Riley oli samanaikaisesti elämää suurempi rocktähti ja nöyrä, antelias ystävä. Hän kosketti monia sanoitustensa ja suuren sydämensä avulla. Hän kohteli kaikkia ystävinä, ja hän piti aina huolta ystävistään.”

Sen tarkempia yksityskohtia Galen poismenosta ei ole annettu. Laulaja oli 35-vuotias. Lue yhtyeen koko tiedoksianto alempaa.

Power Tripin oli määrä saapua Suomeen Kreatorin ja Lamb of Godin kanssa marraskuussa. Kaksi albumia julkaissut bändi on ollut meillä tuttu näky: bändi on konsertoinut ainakin vuonna 2013 Helsingin Semifinalissa, vuonna 2017 Helsingin Kuudennella linjalla ja viime vuonna Tuska Open Airissa.

EDIT: Power Tripin oli määrä esiintyä Suomessa Kreatorin, ei Behemothin kanssa, toisin kuin uutisessa alun perin luki.

Lisää luettavaa