Tähtimuusikoiden naapurikyräily jatkuu – Robbie Williams väittää Led Zeppelin -kitaristin vakoilevan talonsa remontoijia

15.11.2016 16:19

Kuten aiemmin syksyllä kerroimme, tähtimuusikot harrastavat naapurisotia siinä missä tavan tallaajatkin. Robbie Williams kertoi The Sun -lehden haastattelussa ostaneensa talon Led Zeppelin -kitaristi Jimmy Pagen naapurista ja halunneensa remontoida uutta lukaaliaan, mutta Page heitti kapuloita popparin rattaisiin. Kahden vuoden kädenväännön jälkeen viranomaiset kuitenkin ratkaisivat riidan Williamsin hyväksi ja mies pääsi aloittamaan talonsa kunnostuksen.

Kitaristilegenda ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen. Williams kertoi Pagen puuhista italialaisen radioaseman haastattelun tauolla, kun laulaja keskusteli juontajan kanssa niin sanotusti off the record. Popparin epäonneksi keskustelu kuitenkin tallentui nauhalle ja päätyi lopulta nettiin. Kärppänä paikalla ollut The Sun ehti litteroida pätkän tekstiksi ennen sen poistamista.

The Sunin mukaan Robbie Williams kertoi Jimmy Pagen vakoilevan talonsa remontoijia nauhurien kanssa.

”Jimmy on istunut autossaan taloni ulkopuolella nauhurien kanssa ja ikkunat alhaalla, joskus neljäkin tuntia yhtä soittoa. Hän äänittää remonttia saadakseen todisteita, että he pitävät liian kovaa meteliä. Todella outoa. Ja tätä on jatkunut jo neljä vuotta. Aluksi se lähinnä kummastutti, mutta nyt sitä alkaa miettiä, salaileeko hän kenties jotain”, Williams kertoi ja totesi entisellä Take That -kollegallaan olevan vastaavia ongelmia.

”Gary Barlow’lla on sama ongelma Brian Mayn kanssa. Ehkä minun pitäisi nyt pyytää Ed Sheeranilta anteeksi siitä, mitä tulen tekemään hänelle 15 vuoden kuluttua”, Williams vitsaili.

Robbie Williams, Jimmy Page tai kummankaan edustajat eivät ole kommentoineet vuotanutta keskustelua.

Lisää luettavaa