Tanskalaissuosikit syksyllä Tavastialle – luvassa spesiaalikeikka

16.6.2014 08:33

Viime kesänä Suomessa sekä Provinssirockissa että Musen lämppärinä Helsingin Olympiastadionilla nähty tanskalaisyhtye Mew tekee loppusyksyllä klubikiertueen Pohjoismaissa. Kiertue starttaa Helsingin Tavastia-klubilta keskiviikkona 5. marraskuuta. Liput tulevat myyntiin ylihuomenna eli keskiviikkona 18. kesäkuuta.

Mew esittää keikoilla täysin uutta biisimateriaalia sekä parhaita paloja vanhemmasta tuotannostaan. Yhtyeen miehistössä on tapahtunut muutoksia: bändin vuonna 2006 jättänyt basisti Johan Wohlert on palannut Mew’n riveihin. Yhtyeen mukaan Wohlert paluu on vakituinen ja bändi nähdään tulevaisuudessa keikoilla nelihenkisessä alkuperäiskokoonpanossaan.

Tanskalaisyhtyeen edellinen studioalbumi No More Stories julkaistiin vuonna 2009. Bändi työskentelee parhaillaan vuoden 2015 puolella julkaistavan uuden albumin parissa tuottaja Michael Beinhornin kanssa.

Lisää luettavaa