Tarja Turunen muistelee yhteisesiintymistään Marko Hietalan kanssa – jatkoa on luvassa, laulaja lupailee

18.2.2024 14:58

Tarja Turunen muistelee Metal Musikastin tuoreessa haastattelussa viime kesän keikkaa Z7 Summer Nights -tapahtumassa Sveitsissä, missä laulaja palasi näyttävästi yhteen lavalla entisen Nightwish-yhtyetoverinsa Marko Hietalan kanssa.

Myöhemmin kaksikko nousi yhdessä lavalle myös Savonlinnassa.

”Kun olin hyväksynyt kutsun illan artistiksi [Z7 Summer Nightsissa] huomasin, että he olivat kutsuneet myös Markon ja tämän bändin esiintymään”, Turunen kertoo. ”Lähetin viestin, että halusin ottaa Markoon yhteyttä – minulla itselläni ei ollut enää hänen yhteystietojaan – kysyäkseni haluaisiko hän esittää Phantom Of The Operan kanssani. Hän vastasi myöntävästi, joten pääsimme laulamaan yhdessä 18 vuoden tauon jälkeen.”

Kokemus oli selvästi Turuselle mieluinen, joten ei ihme, että laulaja kertoo jatkoakin olevan luvassa.

”Se oli todella jännittävää ja kaunista”, Turunen sanoo. ”Ihmisillä oli tunteet herkässä. Olimme tavanneet aiemmin – olimme laulaneet yhdessä Suomessa muutama vuosi aiemmin – joten olimme päässeet ikään kuin puhdistamaan ilmaa ja olimme hyvissä väleissä. Phantom Of The Operan laulaminen yhdessä kaikkien noiden vuosien jälkeen oli mahtavaa. Ja aiomme tehdä sen, ja paljon muuta, uudelleen Brasiliassa.”

Lisää luettavaa