Tasan 45 vuotta eikä tunnu missään – Black Sabbathilla merkkipäivät

13.2.2015 22:21

Black Sabbathin debyytti Black Sabbath nauhoitettiin 16. lokakuuta 1969 (kyllä, kahdentoista tunnin aikana).

– Ehdimme pubiin illan päätteeksi ja se oli kaikista tärkeintä juuri silloin, solisti Ozzy Osbourne sanoo.

Yhtye lähti saman tien esiintymään Sveitsiin (keikkaliksa: kaksikymmentä puntaa) ja palasi Iso-Britanniaan vasta viikkojen kuluttua. Tuolloin he kuulivat ja näkivät debyyttialbuminsa lopullisen version.

– Emme esimerkiksi tienneet, että levyn alkuun oli lisätty kirkonkelloja, sateen ropinaa ja muita juttuja, kitaristi Tony Iommi muistelee.

Black Sabbath ilmestyi perjantaina 13. helmikuuta 1970 ja tänään on perjantai 13. helmikuuta 2015.

Heavymetalin, tai ainakin heavyrockin, syntymästä on siis kulunut tasan 45 vuotta.

Lisää luettavaa