The Cranberries -laulajan kuolinsyy selvisi viimein – surun murtama yhtye kommentoi traagisia tapahtumia somessa

6.9.2018 21:07

Tammikuun 15. päivä menehtyneen The Cranberries -laulaja Dolores O’Riordanin kuolinsyy on selvinnyt. BBC raportoi 46-vuotiaan laulajattaren menehtyneen hukkumalla hotellihuoneensa kylpyammeeseen.

Siivooja löysi O’Riordanin aamulla Park Lane Hiltonista varaamansa hotellihuoneen ammeesta veden pinnan alle painuneena. Hänet julistettiin kuolleeksi kello 9.16 paikallista aikaa. Kuolinsyytutkijan raportin mukaan O’Riordan oli nauttinut edellisiltana runsaasti alkoholia. Huoneesta löytyi tyhjien pullojen lisäksi reseptilääkepakkauksia.

O’Riordanin veren alkoholipitoisuudeksi ilmoitettiin 330mg per 100ml verta. Lääkkeiden määrä veressä vastasi laulajattarelle määrättyjä annostuksia. Merkkejä siitä, että O’Riordan olisi vahingoittanut tai yrittänyt vahingoittaa itseään, ei löytynyt. Kuolinsyytutkija summaakin laulajattaren kuoleman olleen traaginen onnettomuus.

”Tammikuun 15. päivä 2018 menetimme ystävämme ja yhtyetoverimme Dolores O’Riordanin”, The Cranberries -muusikoit kommentoivat uutista Facebookissa. ”Kamppailemme edelleen hyväksyäksemme tapahtuneen. Lähetämme sydämelliset osanottomme Doloresin lapsille ja perheelle. He ovat tänään ajatuksissamme. Dolores elää ikuisesti musiikkinsa kautta. On ollut suuri lohdun lähde huomata, kuinka suuri positiivinen vaikutus hänellä oli ihmisten elämiin. Haluamme kiittää kaikkia fanejamme heidän viesteistään ja kaikesta saamastamme tuesta näinä vaikeina aikoina. Pyydämme kauniisti, että yksityisyyttämme kunnioitettaisiin jatkossakin.”

Lisää luettavaa