The Empire Strikes ja lupa hurmata – ensinäytössä Bond-tunnareille kumartava musiikkivideo

5.10.2021 12:31

Daniel Craig esittää viimeistä kertaa James Bondia tuoreessa No Time to Die -elokuvassa. Elokuvan tunnusmusiikin laulaa Billie Eilish, mutta myös kotimaista The Empire Strikesia voisi kiinnostaa Bond-pätkän kynäileminen. Ainakin yhtyeen uusi single sai alkunsa vähän tämänkaltaisista tuumailuista.

Licence to Thrill -kappaleen syntytarina alkoi synkkänä lokakuun iltana koronavuonna 2020. Laulaja-kitaristimme Tommi Tuoriniemi päätti kokeilla, miten vaikeaa olisi tehdä tunnusmusiikki vielä toistaiseksi julkaisemattomaan 007-elokuvaan. Kovin vaikeata se ei kaiketi ollut, koska jo samana yönä ensimmäinen demoäänitys lähetettiin bändin muulle jäsenistölle kuunneltavaksi”, yhtye muistelee tiedotteessa.

Palaute oli ensin raskaan tuomitsevaa. ”Liian James Bond”, kuului kanssamuusikoiden tuomio. Tämä ei säveltäjää kuitenkaan lannistanut, vaan biisiä sovitettiin eteenpäin kunnes lopputulos oli kaikkien mieleen – ja totta vie, hieno kappalehan siitä loppujen lopuksi kehkeytyi.

Nyt biisiin on valmistunut myös vielä sävellystäkin vahvemmin Bond-elokuville kunniaa tekevä video, ja yleisö pääsee ottamaan tähän spektaakkeliin tuntumaa ensimmäiseksi Soundin verkkosivujen välityksellä. Katso tanssija Kaisu Ölanderin tähdittämä ja One Eye Media -yhtiön toteuttama spektaakkeli ylempää. Empire Strikesin viime viikolla soitetun juhlakeikan menoa voi puolestaan ihailla alapuolella löytyvästä linkistä, ja sosiaalisen median puolella bändi majailee esimerkiksi täällä.

Lisää luettavaa