The Rasmus nähdään syksyllä Helsingissä jäähallikeikalla – setissä myös alkuaikojen tuotantoa

20.4.2022 18:09

Suomen euroviisuedustajaksi valikoitunut The Rasmus aikoo ottaa jäähallit haltuun myös kotimaassaan. Ulkomailla orkesteri on kolunnut suuria halleja aikaisemminkin, mutta kotimaassa tällaista keikkaa ei toistaiseksi ole vielä järjestetty. Nyt asiaan tulee muutos, kun Lauri Ylönen ja kumppanit kapuavat Helsingin Jäähallin lavalle 30. syyskuuta.

”Tätä on odotettu vuosia! Settiin olemme valinneet isojen hittien lisäksi myös yhtyeen alkuaikojen tuotantoa. Nyt on tiedossa sellainen show, jota kannattaa tulla katsomaan ja kuuntelemaan kauempaakin”, yhtye kirjoittaa tiedotteessa.

Tapahtuman pääsyliput tulevat myyntiin 25. huhtikuuta Lippupisteessä. Lippujen hinnat ovat alkaen 59,90 euroa. Muista esiintyjistä ei ole tällä haavaa tietoa.

Lisää luettavaa