The War On Drugs saapuu Suomeen – Konsertoi Helsingissä maaliskuussa 2022

Liput myynnissä 23.7.
19.7.2021 17:00

Yhdysvaltalainen indie rock -suuruus The War On Drugs saapuu pitkän odotuksen jälkeen taas Suomeen. Viimeksi vuoden 2015 Flow-festivaaleilla nähty yhtye soittaa ensimmäisen oman Suomen-keikkansa Helsingin jäähallissa tiistaina 22.3.2022. Lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä perjantaina 23. heinäkuuta kello 10.

Philadelphiassa vuonna 2005 perustetun yhtyeen musiikissa kuuluu rakkaus ikonisia amerikkalaisia rokkareita kuten Bruce Springsteenia, Tom Pettya ja Bob Dylania kohtaan, mutta The War On Drugs sekoittelee mukaan aimo annoksen elektronista ilmaisua sekä seikkailullisuutta.

Yhtyeen viimeisin studioalbumi A Deeper Understanding (2017) toi bändille Grammy-pystin ja keräsi ylistäviä arvioita ympäri maailman (Soundin lukijat äänestivät sen vuoden 2017 neljänneksi parhaaksi ja toimittajat puolestaan toiseksi parhaaksi ulkomaiseksi albumiksi). Nälkäisimmät keikkafanit ovat nyt päässeet nauttimaan viime joulukuussa ilmestyneen Live Drugs -livelevyn antimista, jolta löytyy taltiointeja myös lopullisen läpimurron vuonna 2014 bändille tuoneen Lost in the Dream -levyn kiertueelta. Seuraavan pitkäsoittonsa I Don’t Live Here Anymore yhtye julkaisee lokakuussa.

Lisää luettavaa